You are currently viewing Asiakastarina: Tampereen Tiivisteteollisuus Oy

Asiakastarina: Tampereen Tiivisteteollisuus Oy

  • Artikkelin kategoria:Asiakastarina

Vierailimme asiakkaamme Tampereen Tiivisteteollisuuden, tuttavallisemmin TT Gasketsin, päätoimipisteellä ja tehtaalla Tampereen Jankassa. Yhteistyö alkoi Kalevan kanssa viime vuonna (2025) palkkahallinnon osalta ja yhteistyö laajeni myös sittemmin taloushallintoon ja kirjanpitoon. Keskustelimme kolmannen sukupolven yrittäjän ja toimitusjohtajan Aleksi Arpiaisen kanssa yrityksen historiasta, nykyhetkestä ja yhteistyöstä Kalevan kanssa.

”Meillä on näkynyt Kalevan ammatillinen korkea integriteetti ja osaaminen sekä perheyritykselle sopiva äärimmäinen joustavuus.” 

– Aleksi Arpiainen

”Tosi hyvin on mennyt yhteistyö ja ollaan oltu kiitollisia, että ollaan löydetty toisemme”, Arpiainen kertoo. TT Gasketsilla on halu kasvaa ja kehittyä, mihin Kalevalta on löytynyt tosi hieno vaste. Kalevassa ihailemme perheyrittäjyyttä ja pyrimme myös itse toimimaan hyvin samantapaisen periaatteen mukaan. Meidät omistaa kalevalaiset itse, joten omistajuus ja päätöksenteko on samassa pöydässä ja lähellä. Aleksi Arpiainen kertoo arvostavansa omistaja isänsä Matti Arpiaisen kanssa kaikenlaista omistajuutta ja yrittäjyyttä. Perheyrittäjyys ja sen näköinen malli on todella toimivia tässä ajassa, jossa tulee olla pitkäjänteinen ja täytyy ymmärtää se, että tietynlaiset toimenpiteet eivät tuo tuloksia heti huomenna. ”Mutta kun jaksaa panostaa niihin ihmissuhteisiin on ne sitten talon sisällä tai kumppaneissa niin ne kantaa hyvää hedelmää, luo kilpailukykyä ja sitä kasvua mitä Suomeen kansainvälisesti kovasti tarvitaan.”

Tampereen Tiivisteteollisuus Oy, tuttavallisemmin TT Gaskets, on perheyritys, joka on toiminut Tampereella yli 80 vuoden ajan. Nyt se työllistää Tampereella 80 henkeä ja on juuri investoinut yli 3,5 miljoonaa euroa uuteen laserleikkauslinjaan. 

Suuri osa tuotteista tehdään Tampereen Jankassa sijaitsevalla tehtaalla, joka on maailman ensimmäinen aurinkovoimalla laajamittaisesti toimiva tiivistetehdas ja ensimmäinen hiilineutraali tiivistetehdas. TT Gaskets on alansa innovaattori, joka pyrkii ratkaisemaan erilaisia teollisuuden haasteita toimivien tiivisteratkaisuiden avulla. He tuottavat tiivisteitä teollisuudelle, koneisiin ja laitteisiin, moottoreihin ja ympäristöteknologiaan. Osa tuotteista tehdään videolla näkyvällä uudella ”miljoonakoneella”, mikä on viimeistä huutoa oleva saksalaisen perheyhtiön tekemä kuitulaserjärjestelmä, johon on kytketty esimerkiksi automaattivarasto ja erilaisia robotteja. ”Pystytään tekemään tehokkaasti, turvallisesti ja aina ajallaan oikein tuotteita meidän asiakkaille, vähän niinkun tekin toimitte lukujen kanssa”, kertoo Arpiainen uudesta investoinnista.

Hyvin luistavan yhteistyön ansiosta sekä TT Gaskets että Kaleva pystyvät keskittymään omiin vahvuuksiinsa ja toimittamaan tuotteet sekä palvelut aina ajallaan ja oikein!

Tampereen Tiivisteteollisuus Oy

Tarvitsetko talous- tai palkkahallinnon kumppania?