Yhteisöllinen vastuu
Kirjanpitotoimisto Kaleva on perinteinen tamperelainen yritys, jonka juuret ovat Tampereen Kalevassa. Haluamme toiminnallamme tukea tamperelaisia urheilijoita ja olla mukana mahdollistamassa heidän matkaansa urheilijoina, jotta he voivat keskittyä olennaiseen. Olemme kaudella 2025 Tampere Unitedin pääyhteistyökumppani ja nyrkkeilijä Pihla Kaivo-Ojan yhteistyökumppani.

Tampere United
Tampere United on vuonna 1998 perustettu tamperelainen jalkapalloseura. Kyseessä onkin Tampereen menestynein jalkapalloseura, sillä TamU on voittanut peräti kolme Suomen mestaruutta vuosin 2001, 2006 ja 2007. Monien käänteiden kautta Tampere United nousi kaudella 2024 Ykköseen, missä se pelaa kuluvaa kautta 2025.
Olemme olleet seuran yhteistyökumppani aivan miesten edustusjoukkueen yhtiöittämisestä alkaen. Yhteistyö lähti vauhdilla käyntiin 2024 syksynä osakeyhtiön perustamisen ja osakeannin parissa. Tästä lähtien Kaleva on hoitanut Tampere Unitedin taloutta. Yhteistyön aloittaminen oli luontevaa, sillä Tampere Unitedin kotistadion Tammelan stadion ja Kalevan konttori sijaitsevat aivan kivenheiton päässä toisistaan. Toimitusjohtaja Ville Dahlmanin mukaan Kalevan läheinen sijainti, henkilökohtaiset suhteet ja oma kirjanpitäjä ovat tehneet yhteistyöstä sujuvaa ja vaivatonta: ”Parasta on, että toiminnalla on kasvot ja ihmiset ovat aina helposti tavoitettavissa.”


Pihla Kaivo-Oja
Pihla Kaivo-Oja on menestynyt tamperelainen nyrkkeilijä, joka edustaa Tampereen Voimailuseuraa. Hän on aloittanut uransa joukkuevoimistelijana, mutta vaihtoi 14-vuotiaana nyrkkeilyyn. Nyt Pihlalta löytyy useampi Suomen mestaruus ja hän sijoittui upeasti Pariisin olympialaisissa viidenneksi! Nyt hän valmistautuu nyrkkeilyn MM-kisoihin syyskuussa Liverpoolissa.
Huippu-urheilu on vaativaa ja vie paljon aikaa. Urheilijan pitäisi pysty keskittymään vain kaikista olennaisimpaan eli urheiluun, minkä vuoksi olemme auttaneet häntä vuoden 2024 marraskuusta alkaen talous- ja veroasioissa. Kaleva iskee Pihlan apuna numeroita murskaksi, jotta urheilija voi keskittyä iskemään itsensä lyömättömään kuntoon!

Kiinnostaako kuulla lisää? Lue asiakastarinamme täältä!