Fintex-Tetrakem on ollut Kalevan asiakkaana jo reilun vuoden ajan. Toimitusjohtaja Mika Laitinen kuvaileekin yhteistyötä seuraavasti: ”on lähtenyt kivuttomasti pyörimään”. Kaleva operoi Fintexin omaa Oscar ERP-järjestelmää, jossa taloushallintoa tehdään. ”Ollaan saatu asiantuntevaa palvelua ja mikä on hienointa, että kun tarvitsee neuvoa tai kysymystä, niin ihmiset on saatu ajoissa kiinni”, kertoo Laitinen Kalevan palvelusta. Hänen mukaansa erityisesti tämä henkilökohtainen palvelu on hyvin tärkeää, koska yleensä ne ongelmat tai ratkaistavat asiat tulevat nopeasti ja niihin pitää eri sidosryhmille saada vastauksia. ”Se on pelannut tosi hyvin ja henkilöt on ollut todella miellyttäviä”, päättää Mika Laitinen.

Asiakkaamme Fintex-Tetrakemin maalitehdas ja tehtaanmyymälä sijaitsee Kangasalla aivan Prisman kupeessa. Fintex-Tetrakem tekee erilaisia maaleja sisä- ja ulkokäyttöön, erilaisia liimoja, (vesiohenteisia ja liuotinliimoja) ja yhtenä tuotelinjana on myös Fintexin lasikuitutapetti. He valmistavat ja tuotekehittävät paljon itse, joten Fintexin tuotteet kotimaista tekoa melkein alusta loppuun! Kalevan konttorin seinätkin on maalattu Fintexin maaleilla. Käy tutustumassa tuotteisiin osoitteessa fintex.fi ja hae kesän maalisi Kangasalta!


