Referenssit
Lue tältä sivulta referenssit tyytyväisiltä asiakkailtamme, joiden kanssa jatkamme toimivaa yhteistyötä. Olemme olemassa asiakkaitamme varten ja Kirjanpitotoimisto Kalevassa olemme erityisen tarkkoja siitä, että tarjoamme asiakkaillemme luotettavaa ja laadukasta palvelua.
Asiakastarinat
Olemme haastatelleet asiakkaitamme yhteistyön sujuvuudesta ja tutustuneet heidän toimintaansa. Tutustu alta asiakastarinoihin!
Tampereen Tiivisteteollisuus
”Meillä on näkynyt Kalevan ammatillinen korkea integriteetti ja osaaminen sekä perheyritykselle sopiva äärimmäinen joustavuus.”
Kiertokapula
”Tärkeintä on, että palkat tulee tilille palkanmaksupäivänä ja kaikki on toiminut kyllä oikein mallikkaasti ja mitään ongelmaa eikä huolta ole ollut.”
Tehotuote
”Kirjanpidon ja palkkahallinnon ulkoistamisen ansiosta on jäänyt enemmän aikaa hoitaa tärkeämpiä ja merkityksellisempiä töitä.”
HVC Asunnot
”Kalevalla on ollut extra hienoa palvelua. Olen ollut palavereissa Teemun ja Niilon kanssa, ne on mennyt tosi hyvin ja niistä on ollut valtavan iso apu ja hyöty”
Sofor
”Teidän kanssa toimimisen kautta osa asioista on tullut jopa läpinäkyvämmäksikin kuin aikaisemmin”
Kaupallinen.fi
”Kalevalla mä oon myyntipalavereista asti nähnyt kuka on mun kirjanpitäjä ja kuka on mun palkanlaskija”
Fintex-Tetrakem
”Ollaan saatu asiantuntevaa palvelua ja mikä on hienointa, että kun tarvitsee neuvoa tai kysymystä, niin ihmiset on saatu ajoissa kiinni”
Rengasmaa
”On hienoa löytää oman henkinen ja samalla aaltopituudella muutenkin oleva toimija”
Tampere United
”Parasta on, että toiminnalla on kasvot ja ihmiset ovat aina helposti tavoitettavissa”
Puttek
”Kolmesta tilitoimistosta, mitä on ollut, tämä [Kaleva] on ehdottomasti paras näistä”
Tampereen Markiisi
”Kaikki on lähtenyt rullaamaan hyvin, ja olemme olleet tyytyväisiä Kalevan palveluun.”
Kierto Ympäristöpalvelut
”Ollaan saatu oikein asiantuntevaa palvelua sieltä, erittäin tyytyväisiä voidaan suositella.”
Ideal Learning
”Jokainen pienyrittäjä ansaitsee saada tilinsä tasan mahdollisimman pienellä vaivalla ja Kalevassa, jos missä, se onnistuu”
Referenssit
Voit tutustua yrityksiin tarkemmin heidän omilla sivuillaan. Pääset kätevästi kunkin yrityksen verkkosivuille klikkaamalla yrityksen logoa.