Vinkki: Voit katsoa myös Tampere Unitedin asiakastarinan videona Kalevan somekanavista!
Kävimme hiljattain vierailulla tamperelaisseura Tampere Unitedin toimistolla kuulemassa asiakkaamme kuulumisia. TamU on eniten Suomen mestaruuksia voittanut tamperelaisseura, ja Kirjanpitotoimisto Kaleva toimii heidän pääyhteistyökumppanina. Olemme olleet mukana seuran matkassa aivan miesten edustusjoukkueen yhtiöittämisen alusta lähtien. Yhteistyö käynnistyi viime syksynä vauhdikkaasti osakeannin yhteydessä ja on siitä lähtien toiminut yhtä tarkasti kuin VAR Valioliigassa!
Toimitusjohtaja Ville Dahlmanin mukaan Kalevan läheinen sijainti Tammelan stadionin naapurissa, henkilökohtaiset suhteet ja oma kirjanpitäjä ovat tehneet yhteistyöstä sujuvaa ja vaivatonta. ”Parasta on, että toiminnalla on kasvot ja ihmiset ovat aina helposti tavoitettavissa”, hän kuvailee.


Pääyhteistyökumppanuuden myötä luvassa on pitkä ja mielenkiintoinen yhteistyö tuleville vuosille. On hienoa olla mukana tukemassa tamperelaisseuran toimintaa! Suunnitteilla on myös mahdollisesti sinuakin kiinnostavia yhteisprojekteja, joten muistahan seurata Kalevan somekanavia, jotta pysyt ajan tasalla uusimmista tapahtumista. Et joudu odottamaan toimettomana – ota Tampere Unitedin otteluaikataulu haltuun täältä!

Artikkelikuva: Mikko Jokela
Kuvituskuvat: Hannu Sillanpää